Ole ajoissa
Menestyvänä Miehenä sinun tulee olla aina ajoissa sovitussa paikassa, sillä se antaa sinusta hyvän sekä luotettavan vaikutelman. Ensivaikutelma sinusta tulee ensimmäisestä tapaamiskerrasta. Et saa ikinä toista mahdollisuutta jättää hyvää ensivaikutelmaa. Parempi siis jättää hyvä luotettava vaikutelma itsestäsi ja olla aina ajoissa ensitapaamisesta lähtien, niin olet ainakin edesauttamassa positiivista kuvaa itsestäsi. On myös hyvä olla aina täsmällinen siitä syystä, että se osoittaa arvostuksen sekä toisen että omaa aikaasi kohtaan.
Mitä meinaat anteeksi? Puoli tuntia tässä odotin sinua ulkona pakkasessa. Mikset alkanut laittamaan itseäsi valmiiksi puoli tuntia aikaisemmin? Mukamas et kerennyt, vaikka oikeasti vain katsoit tv-sarjaa ja venytit itsesi kuntoon laittamista viimeiseen asti. Yhtäkkiä vielä tuli jotain kiirreellistä itsesi valmiiksi laittamisen keskellä ja olit yhtäkkiä myöhässä.
Aloita itsesi kuntoon laittaminen ajoissa, jos tiedät siinä kestävän kauan ja varaa siihen hieman lisäaikaa, koska aina voi tapahtua vielä jotain yllättävää, joka vie aikaasi. Et tule olemaan enää ikinä myöhässä ja säästät näin myös odottavan henkilön hermoja. Ajoissa oleminen vapaa-ajallasi tulee heijastumaan myös muihin tilaisuuksiin, kuten liikeneuvotteluihisi. Ei ole hyvä tapa aloittaa bisnesneuvottejuasikaan siten, että liikekumppanisi hermot ovat kireänä sinun myöhästymisesi takia.
Vältä muiden hermojen kireys olemalla itse aina ajoissa. Ei ole niin vaikeaa olla ajoissa. Katso kelloa ja valmistaudu ajoissa.
Ole aina ajoissa paikalla, jos jotain on sovittu hyvä Menestyvä Mies!
Kommentit
Lähetä kommentti