Tee suunnitelma
Sinun tulee aina olla valmistautunut kaikkeen. Elämä osaa yllättää useasti. Parhain tapa olla valmistautunut on omistaa suunnitelma kaikkea varten. Ensinnäkin sinun tulee olla erittäin joustava. Et saa ikinä olla liian kiinnittynyt yhteen lähestymistapaan. Sinun pitää pitää monia palloja ilmassa, sillä monet asiat hajoavat käsiin ei väliä, kuinka lupaavilta ne aluksi vaikuttavat. Suunnitellessasi jotain sinulla tulee olla ainakin puoli tusinan verran lähestymistapoja tehdäksesi suunnitelmasi toimimaan, sillä kaikkea yllättävää voi tapahtua parhaiten suunnitellullekkin suunnitelmalle.
Suunnittele kaikki loppuun asti. Ajattele kaikki asiat, mitä voi tapahtua, eikä pelkästään asiat, mitä toivoisit tapahtuvan. Suunnitelmasi loppu on kaikki kaikessa. Suunnittele kaikki asiat aina loppuun asti huomioiden kaikki mahdolliset esteet, seuraukset sekä onnenkäänteet, jotka ovat mahdollisesti kääntämässä sinun kovan työsi toisten kunniaksi tai sinun epäonnistumiseksi. Suunnittelemalla loppuun asti tiedät hetken, milloin lopettaa. Auta määrittämään tulevaisuuttasi ajattelemalla pitkälle eteenpäin ja siten olet valmis menestymiseesi.
Sinä tarvitset suunnitelman. Miten luulet tulevasi Menestyväksi Mieheksi ilman suunnitelmaa? Ajatus siitä, että menestyksesi tulisi vahingossa tai olemalla kärsivällinen on valhe yhteiskunnalta, joka haluaa pitää sinut yhteiskunnassa kiinni maksamalla kiltisti veroja. Milloin viimeksi näit lihaksikkaan henkilön sanovan lihaksikkuudensa tapahtuneen vahingossa? Et koskaan. Päättäväistä treenaamista ja oikeanlaista syömistä siihen on vaadittu. Se ei ikinä ole sattumaa.
Josset tiedä, mihin satamaan olet purjehtimassa, mikään tuulikaan ei voi edes auttaa sinua.
Hyvä suunnitelma tänään on parempi kuin täydellinen suunnitelma huomenna hyvä Menestyvä Mies!
Kommentit
Lähetä kommentti